Tervetuloa Kirstin kammariin

Tervetuloa Kirstin kammariin
"Hiljennä, hellitä, huolehdi itsestäsi!"

torstai 24. helmikuuta 2011

Aurinkoa sisimpään


vai pitäisikö sanoa sieluun, vaikka ikkunalasin lävitse. Pakkanen paukkuu ulkona. Piti laittaa puita hellaan ja sytytellä, kun keittiössä oli +17 astetta. Vähän liian holotna. Olisi ihanaa jos huoneissa olisi tilaa oikein uunille, mutta ei näin pieniin huoneisiin mitään kaakeliuuneja pystytetä. Kun nyt oli hella kuumana, keitin samalla


linssikeittoa, jota voimme illalla syödä. Helppo illallinen. Laitoin vihreistä linsseistä. Nekin valmistuvat nopeasti, punaiset vielä nopeammin. Oikeastaan pidän enemmän punaisista, mutta niitä ei nyt sattunut olemaan kaapissa.

Pitäisi siivota ja järjestellä, kun lähdemme matkalle ettei kissanhoitaja saa sätkyä tai luule, että olen epäjärjestystä rakastava henkilö. Sitä en todellakaan ole, mutta kun tavaraa on liikaa, niin kaikelle ei ole paikkaa ja sitten on kasoja kulmissa ja vaikea siivota. Pidän aina silloin tällöin katselmuksen eli käyn läpi kertyneitä paperivuoria ynnä muuta sälää, mutta ei se paljon auta, kun taas teen samalla vauhdilla uusia kasoja.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Pakkasta riittää



Jo saisi riittää tämä ihmisten kylmetys. Meikäläinen ei juuri ulos lähde, kun on niin kylmä. Ehkä lähestyvä maaliskuu tuo helpotusta tähän jäsenten ja keuhkojen kidutukseen. Jospa kuulisi pian vähän titityytä niin mieli tulisi paremmaksi.

Riittääkö, kun hän luo armaan katseen. Ehkä joskus riitti, mutta nyt kaipaisin hieman verbaalimpaa käytöstä. Menee päiviä etten juuri sano mitään kuin kenties puhelimessa. Hiljaisuus on kyllä toisaalta ihana asia, mutta jatkuva hiljaisuus alkaa jo imeä sisälleen ja tulee jotenkin levoton olo. Tätä en aio selittää sen enempää. Jos joku meni ulalle niin sinne vaan.


Olen tänään leiponut aika tavalla. Tein kaksi omenapiirasta ja pitkästä aikaa leivoin pullaa. Nautiskellen söin niistä yhden ja kyllä maistui hyvältä. Tänään on myös ollut vegetaarin päivä. En ole syönyt palastakaan kanaa enkä kalaa. Possua ja nautaahan en muutenkaan syö.

Ensi maanantaina lennämme kohti Barcelonaa. Katselin eilenaamulla ykkösen säätiedotusta ja siellä näytettiin, että Barcelonassa olisi +18 astetta lämmintä. En oikein usko, että on niin paljon.Ehkä +15. Sekin on paljon parempi ihmiselle kuin -20. Pähkäilen millaisia vaatteita pitää ottaa mukaan. Olemme vain viikon, joten ei kovin paljoa tarvitse ottaa muita kuin alkkareita ja niitäkin saa ostaa lisää, jos hotellissa ei voi pyykätä. Polvi saisi kyllä tulla paremmaksi. Nykyisellä en oikein monia kilometrejä vaella.

Mukaan pitää ottaa roolivihko. Tarkoituksena on opetella vuorosanat ulkoa. Harjoitusaika on niin lyhyt, että kaikki saavat ahkeroida. Minulla ei ole vielä asuakaan. Se mikä minulla oli harjoituksissa on aika tyhmän näköinen. Luotan Pian kykyyn löytää minulle sopiva asu. Hän on tosi taitava.

Mukaan pitää ottaa myös pari kirjaa, että saan illalla sängyssä lukea. Kotona en voi illalla pötkötellä ja lukea kirjoja, kun muutamat haluavat nukkua ja silloin on valo sammutettava.



Lumiakka on muutaman vuoden takainen. Vielä ei ole voinut lumiakkoja tai -ukkoja tehdä, kun on ollut niin kylmää. Lumi on liian kuivaa, ei sitä voi muotoilla.

Taidan kampeutua sänkyyn. Väsyttääkin, kun olen raatanut leipomusten kanssa suuren osan päivää. Sally löhöää ikkunalaudalla. Patterista nousee lämpöä, josta Sally erityisesti tykkää. Ehkä hän tulee kainaloon, kun käyn nukkumaan.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Leivontapäivä



Innostuin tänään leipomaan ja silloin, kun innostun, teen yleensä enemmän kuin yhden sortin leipomuksen. Tein itselleni focaccia-pannarin, jota nautiskelin iltapäiväkahvin kanssa. Olisin voinut ahmaista koko pannarin, mutta sain puhuttua itselleni, että se maistuu huomennakin. Viimeksi, kun kävimme risteilyllä, tuli mies laivaan shoppailtuaan kaikenlaista pientä ja minä sain 16 silikonista muffinsvuokaa. Iloisen värisiä ja helpot tiskata. Leipomukset eivät tarttuneet vuokiin, eikä vuokia tarvinnut rasvata eikä jauhottaa. Tein niissä Mustikka-banaanimuffinsseja. Sitten tein vielä piiraan, johon sain sijoitettua hieman pihlajanmarjahilloa. Se alkaa olla aika ikääntynyttä jo, mutta ihan käyttökelpoista.
Mustikka-banaanimuffinssit:
150 g voita
1,5 dl sokeria
3 kananmunaa
1 dl rouheisia
sämpyläjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 banaani
1 dl mustikoita

Sekoita voi ja sokeri kuohkeaksi, lisää vaniljasokeri ja kuutioitu banaani. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan. Viimeiseksi mieluiten pakastetut mustikat. Ne eivät ehdi tehdä taikinaa aivan siniseksi. Jaa taikina 16:sta vuokaan ja paista muffinsseja 200 asteessa keskellä uunia noin 12-15 minuuttia eli kunnes ne ovat kauniin värisiä.

torstai 3. helmikuuta 2011

Virkeänä vähällä unella

Heräsin yöllä puoli neljän aikoihin, kävin vessassa ja ryömin takaisin täkkini alle ajatuksena jatkaa unta. Mutta unipa ei tullutkaan. Mielessäni alkoi soida laulu enkä muistanut siihen sanoja kuin ensimmäisen säkeen verran. Kuuteen saakka kieriskelin sängyssä, vaihdoin kylkeä, makasin selälläni ja vatsallani ja lauleskelin mielessäni "Partisaanivalssia"! Piti nousta sängystä klo kuusi ja alkaa touhuta itselle aamiaista. Vieläkin se laulu soi päässäni. Piti mennä YouTubeen kuuntelemaan. Tykkään siitä kovasti.

Kilometri juostu tänään uimahallissa. Ajattelin, että en jaksa, kun yö meni harakoille, mutta olisin jaksanut kauemminkin. Minulla oli tänään hammaslääkäriaikakin ja klo 17 saan vielä laseria polveen ja sitten on jo taas melkein ilta.

Sään kannalta erittäin ikävä päivä tänään. Aamulla satoi aika sakeasti lunta, mutta lumi muuttui vähitellen vedeksi. Tyypillinen Suomen talvipäivä. Jos alkaa taas pakastua, muodostuu oikea pääkallokeli. Ihan pelottaa mennä ulos liukkaalla, kun muutenkin kävelee epävarmasti.Ja kun pelottaa niin kaatuu varmasti.


Illallinen nautittu. Minulle kukkakaalimuusia ja kanafile + salaattia, keitettyjä porkkkanoita ja herneitä. Miehelle possupihvi ja perunoita kaiken muun lisäksi.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Joskus laitoin itse viiniä...


Joskus maailmassa laitoin itse viiniä ja muutaman kerran onnistuin tekemään oikein hyvän makuistakin. Muutaman kerran maistui ihan kamalalta ja heitin koko satsin lavuaariin. Sitten, kun muutimme taloon, jossa ei ole kylpyammetta, jossa voisin pulloja pestä, päätin, että jos en jaksa ostaa viiniä juodakseni niin enpä ainakaan ala sitä itse tekemään. Olipa helpotus päästä siitä touhusta.

Luulin aamulla, että tänään on torstai ja heristelin kuvaannollisesti sormeani käydessäni postilaatikolla, kun sieltä ei löytynyt torstaisin ilmestyvää paikallislehteä. Olin jo valmis soittamaan lehden konttoriin,  valittamaan huonosta palvelusta.Täytyy tarkentaa ajatuksiani, etten julkisesti esitä ajatuskatkojani. Tänään on mieleni keveä ja iloinen. Mies ei ole puhunut sen enempää kuin tavallisestikaan, kiloni eivät ole kevenneet, kissa ei ole siivonnut hiekkaa eteisen lattialta, jonne sitä aina kaaressa lentää, kun hän käy asioillaan, pyykki ei ole ripustautunut telineeseen itse ja se on nyt mentävä tekemään ja siivottava ne hiekat etteivät kulkeudu kaikkialle asuntoon.

Olen tilannut postimyynnistä laihduttavan asusteen. Menin lankaan, kun esittelivät kuinka vatsa häviää ja takamus pienenee ja vaatteet taas mahtuvat päälle. Mies on parast' aikaa hakemassa sitä postista. Olen melko varma, että se ei mahdu minun päälleni. Sepä olisikin paha takaisku. Ehkä sen saa sitten lähettää takaisin tai tietysti saa. Mitäs minä sellaisia mietin. Tämä on eka kerta, kun menen telkkarin mainoksen mukana. Kaikenlaisia vempeleitä ja ihmevärkkejä ne siellä myyvät. Hyvältä aina näyttävät tulokset, mutta olen kuitenkin skeptinen. Kaikki ei aina ole niin hyvää miltä näyttää. Ammattilaiset osaavat houkutella.

Laihduttava asuste on nyt päälläni. Olo on suoraan sanoen ahdas. Olisi varmaan pitänyt olla suurempi numero, mutta tilausblanketissa ei ollut mitään kokojutuista. Ei tätä varmaan voi pitää joka päivä, mutta ehkä silloin kun menee jonnekin esmes kylään. Eikä sitä paitsi minun läskit sillä lailla tasoittuneet kuin sillä telkkarihenkilöllä tai kuvissa, jotka tulivat paketin mukana. Läski mikä läski, ei niitä mikään piilota. Ne on saatava muuten sulamaan pois. On vain niin hurjan vaikeata jättää ruokaa ja juomaa nauttimatta. Ne ovat olleet voisi sanoa melkein suurimmat iloni nykyään. Helppoa olisikin jos ei ruoka maistuisi. Niinkuin miehellä on melkein samantekevää syökö vai ei tai ainakin samantekevää mitä syö. Hän ei liho. Vaikka yritän laittaa mielestäni hyvää ruokaa ei hän koskaan kiittele, ei sano, että kylläpäs oli hyvää ruokaa tänään. Siitä miehestä ei lähde kiitosta kirveelläkään oikeastaan mistään asiasta, joka on mielestäni aika surullista, sillä kaikki ihmiset kaipaavat kiitosta ja arvostusta silloin tällöin. Kiitos tekee tekemisen mielekkäämmäksi. Hän ei ole kotonaan oppinut kiittelemään. Näin se varmaan on.

Olen ollut aika väsynyt kirjoittamiseen kaiken maailman sivuille ja taas aloitin uuden, tämän Kirstin kamarin. Tuntuu, että kukaan ei arvosta tekstejäni ja tekee mieli lopettaa sivujen pönkittäminen. Jos ei kukaan tykkää niin kirjotan itsekseni ja itselleni ja lähetän tekstipinon joskus kustantajalle ja odottelen vastausta 4 kuukautta. Ainakin sen ajan olen kirjailija ja tuntuu mukavalta. Niin kauan kuin ei tiedä olen kirjailija, sitten, kun tulee kirje postilaatikoon: valitettavasti .... on se hetki lopussa ja pitää alkaa kehitellä uutta hetkeä. Vähän sama tilanne kuin lotatessa. Koko viikon olet miljonääri. Pari minuuttia yli yhdeksän lauantai-iltana olet taas oma köyhä itsesi. Tuttu tunne ja olotila.

Aamulla join mukillisen murukahvia ja maistelin jogurttia, johon olin pieninyt banaanin ja lisännyt pakkasesta jäisiä mustikoita. Koko herkku oli syvässä vadissa, jonka ostin Azoreilla pienestä kyläkaupasta Ribeira Granden lähellä. Se maksoi 50 centtiä. Kauppa oli tosi pieni ja hämärä. Muuta hämärää siellä ei ollutkaan kuin valon puute, jota vähän ihmettelin, kun astuin sisään, mutta kauppa ei ollut siestan vuoksi suljettu vaikka sitä epäilin. Sinne kun tuli muitakin asiakkaita. Valon puutteesta huolimatta näki selvästi, mitä kaikkea hyllyillä oli. Ei ollut kovin hääppöinen valikoima, mutta silläkin olisi varmasti pärjännyt. Nykyään vaaditaan paljon valikoimaa ja sitten ihmiset nurisevat, että on vaikeaa valita. Ajattelin, että säästivät varmaan sähköä. Kassalla istui vanha nainen ihan jo pitkälti mummoiässä. Lähempänä kahdeksaakymmentä kuin kuuttakymmentä, lempeännäköinen, ystävällinen nainen. Hän nousi kassan takaa laittamaan muutaman banaanin lisää pussiin, johon olin valinnut kolme kappaletta. Ostos olisi muuten tullut liian halvaksi. Jos asuisin siinä kylässä, ostaisin makaronini hänen kaupastaan...

tiistai 1. helmikuuta 2011

Helmikuuta ystävät!

Juoksin ja kävelin uimahallissa kilometrin, joka mieletäni on ihan hyvä saavutus. Laserit alkavat purra jalkaani ja tuntuu paremmalta. Eiköhän tästä vielä päivä valkene. Mies leikkaa salaattia keittiössä. On hänen kokkausvuoronsa. Minulle tarjotaan savukalaa. söin aamiaiseksi viimeisen pangasiuksen vai mikä sen eksoottisen fileen nimi nyt olikaan. Söin sen papujen kanssa ja hyvin pärjäsin iltapäivään saakka. Ei ole lainkaan liikaa syödä kalaa kaksi kertaa päivässä, kun nyt ei joka päivä syö. Kerran päivässä voisin hyvinkin ajatella syöväni, jos syön lounasta ja päivällistä tai illallista.Tykkään kalasta ja kasviksista. Kanasta en ihan niin paljon. Nautaa ja possua en syö ollenkaan, ei tee edes mieli. Laitan miehelle pihvejä kyllä, mutta itse en niihin koske. Hän taas ei koske minun soija- tai punajuuripihveihini. Hänen mielestään on turhaa nimittää niitä pihveiksi. Miksi teeskennellä, että muut kuin lihapihvit ovat pihvejä, sanoo hän. No, se on hänen mielipiteensä.

Kirjoitin novellin KaNoKiKuun (Kansallinen Novellinkirjoituskuukausi) ja sitä oli yksi naishenkilö kommentoinut ja tykkäsikin siitä. Tuntui kivalta. Siellä on 31 novellia. Pitäisi lukea ja arvostella muutama. Täältä ne löytyvät: http://kanokiku.blogspot.com/

Tämän kuun lopussa lennämme Barcelonaan. Siellä on polven oltava kunnossa tai saan istua jollain penkillä ja katsella ihmisiä Ramblalla. Kaupunkilomaan kuuluu aina paljon kävelyä ja se ei oikein minua innosta tällä hetkellä. Risteilylle Tukholmaan tahtoo mies vielä, vaikka olemme tehneet risteilyn vuoden sisällä aika monta kertaa. tässä ei olisi oikein aikaa enää, kun se risteily olisi tehtävä helmikuun aikana. Huhtikuun lopulla meillä on matka Maltalle. Viikko siellä ja toivon, että tapaamme ystäväperheen, johon tutustuimme ensimmäisellä Maltan matkallamme. Olemme käyneet siellä kaksi kertaa, tämä kerta on nyt kolmas. Siellä voi olla jo aika lämmin. Se olisi ihanaa, ettei tarvitsisi kamalasti vaatetta ottaa mukaan.

 Keittiöstä tulee ihanat tuoksut ja minulla on nälkä. "Kom och äta!" kuului keittiöstä ja minähän menen ihan heti!

Oli hyvää ruokaa. Kymmenen pojoa ja papukaijamerkki miehelle. Täydellä massulla voisi nyt mennä nukkumaan, mutta ei ihan vielä huvita. Sally kulkee huoneessa ja varmaan haluaisi, että menisin sänkyyn. Taisi mennä olohuoneeseen patistamaan miestä.

Soruin suolakekseihin. Söin vaikka kuinka monta ja ne maistuivat pirskatin hyviltä. Toivottavasti minun polviani ei koskaan tarvitse korjata leikkauksilla, koska painonpudotus on minulle ihan hepreaa eli tuntematonta tiedettä. Ilman pudotusta ei leikkauksia voida tehdä, luulen. Ja nyt tuntuvat jalat aika hyviltä, joten toivoa on.