Joskus on kirjoittaminen työn takana

Google valittaa, että en ole kirjoittanut blogiini ja juuri eielen kirjoitin. Kummallista!
Tänään kävin farbror tohtorin luona ja on ihmeellistä, että siellä aina voin oikein hyvin. Mukava setä.
On satanut pari päivää, ukkostikin ensin aika räväkästi ja satoi kuin saavista. Pariksi päiväksi on vielä luvassa sadetta. Sitten puolipilvistä. Ehkä saamme taas nähdä auringonkin.

Nyt taitaa nukkumatti kutsua, Natinati nukkukaa hyvin !

Aina on liian vähän aikaa...

Johtuuko ikääntymisestä vai muuten vaan laiskuudesta vai eikö enää kirjoittaminen innosta? Kenties, mutta harvoin tulee tänne kirjoiteltua. Nyt kuitenkin päätin taas ryhdistäytyä.

Miten ja miksi kertyy niin paljon paperia? Joskus ainakin on tullut kirjoitettua. Siivosin nimittäin laatikkoa ja suurin osa papereista meni roskikseen. Eräässä paperissa oli runo monen vuoden takaa. Olimme Constânciassa, manner-Portugalissa ja kävimme Camõesin patsaalla ja hänen puistossaan sekä hänen talossaan, joka on museona.

Luís Vaz de Camões oli portugalilainen runoilija, joka kirjoitti muun muassa maan kansalliseepoksen Os Lusíadasin, joka oli Camõesin pääteos. Se julkaistiin vuonna 1572. Hän kirjoitti sen sotapalveluksessa Aasiassa. Kirjassa hän sulauttaa taitavasti yhteen hyvän ihmistuntemuksensa, kulttuuri-taustansa ja elämänkokemuksensa. Teoksen nimi tarkoittaa portugalilaisia, ja isänmaanystävät ovat voimakkaasti kiintyneet siihen. Teoksen aihe on Vasco da Gaman ensimmäinen matka Intiaan. Camões syntyi 1524 tai 1525 ja kuoli 1580. Hänet on haudattu Hieronymuksen luostariin Lissabonissa.

Constânciassa otimme kuvia Camõesin patsaasta, joka Zêzeren rannalla katselee joen virtaamista. Zêzere on Tejon sivujoki ja päättyy Tejoon kaupungin kohdalla. Katsoimme museon ja patsaan ja vietimme tovin rehevässä puutarhassa, jossa oli pieni amfiteatteri. Siellä sai kokeilla äänensä kantavuutta. Muistaakseni lauloin jonkin lastenlaulun vai olisiko ollut kansanlaulu. Mielenkiintoista ja jännittävää. Se oli muistamisen arvoinen päivä ja herätti muutamissa suomalaisen runoilijan muistelemassa Camõesia ja kirjoittamalla runon. Minun runoni, jonka esitin todistustenanto- tilaisuudessa:

Constância ja Camões

Constância, vihreä kylä,

jossa kaksi jokea kohtaavat.

Joen rannalla yksinäinen runoilija

kivipenkillään, joku sanoo sanan,

hän ei vastaa, ei purista käsi kultainen.

Avaan kirjan ja säkeet ovat siellä

kauan sitten kirjoitetut.

Usko pois, sanat elävät vielä

vaikka Camões on kiveä nyt.

Vaan jos hiipii

puutarhaan öiseen!?

Kukaties siellä kulkee kivinen mies,

yhä kirjoittaa runojaan.

Tämä tapahtui heinäkuussa v. 2007. Aika lentää eikä sitä saa kerittyä takaisin.