Tervetuloa Kirstin kammariin

Tervetuloa Kirstin kammariin
"Hiljennä, hellitä, huolehdi itsestäsi!"

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ajan lipsahdukset

Taas lipsahti eli muija lipsui muihin maisemiin ja unohti tänne kirjoittamisen. Viime kerralla olinkin vielä Madeiralla. Nyt olen ollut kolmisen viikkoa Suomen kodissa. Kivaa katsella omia tavaroita ja muutamia ystäviäkin olen nähnyt tänä aikana. Ajattelin siivota kaappeja ja heittää sieltä pois tavaraa, jota ei  koskaan tarvitse. Ihmeellistä kyllä, sellaista tavaraa ei paljon löydy. Sitä latoo kaikki kaapista pöydälle ja kun on niitä aikansa katsellut, laittaa taas kaappiin takaisin. Erinomaista siivoamista sanoisin.
Otimme huvimajasta (ulkonaoleva varastorakennus) laatikoita ja valitsimme lasitavaraa annettavaksi Lauralle. Katsoimme kaikki ja laitoin ne takaisin laatikoihin ja kirjoitin kanteen: Laura. Hän saa ne viedä kun tulee heinäkuussa luultavasti käymään. Hieman vähemmän tavaraa huvimajassa.
Meillä on paljon erilaisia snapsilaseja. Ennen juotiin snapseja, mutta en nyt muista, koska viimeksi olisi meillä ollut snapsilasit pöydällä.



Ihan kivoja, mutta baarikaapissa on lisää, joten nämä voivat hyvin saada uuden omistajan.
Kävin saattamassa Jannen Turun bussille. Hän on matkalla Madeiralle. Viking Gracella Tukholmaan ja Arlandasta huomenna Lissaboniin ja sieltä 22.10 Funchaliin. Hän on siellä puoli yhden aikaan yöllä ja asemalla odottelee tilattu auto, joka vie toiseen kotiin Estrada de Santa Claralle. Takaisin hän tulee 8. heinäkuuta ja toivon, että hänellä on hyvä matka ja elo tuntuu taas paremmalta.
Onneksi Eva ja Kiki tulevat huomenna. On ainakin  muutamana päivänä seuraa.
Pitää mennä ripustamaan pyykkiä. Ehkä ehtii kuivaa vielä tänään. Kello on puoli kuusi ja aurinko paistaa ihan kivasti. Harmi, että se piiloutuu kohta korkeiden mäntyjen taakse. Tuulee kuitenkin vähän, hyvä se.


Tekisi mieli maalata jotain. Olenkohan ottanut akryylivärit Madeiralle? Tutkin huomenna asiaa. Tällaisia kuvia oli Costa Favolosan seinillä. Risteilimme sen nimisellä aluksella muutama vuosi sitten. Minun kunnolleni sopisi risteily oikein hyvin, mutta en usko, että koskaan enää lähdemme risteilylle. Se oli silloin, nyt on Madeira!

Taidan laittaa jotain syötävää itselleni. Jääkaapissa on ainakin savustettua siikaa, mutta sitä ei nyt tee kauheasti mieli. Täytyy kurkata mitä muuta siellä on.