Tervetuloa Kirstin kammariin

Tervetuloa Kirstin kammariin
"Hiljennä, hellitä, huolehdi itsestäsi!"

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Joskus laitoin itse viiniä...


Joskus maailmassa laitoin itse viiniä ja muutaman kerran onnistuin tekemään oikein hyvän makuistakin. Muutaman kerran maistui ihan kamalalta ja heitin koko satsin lavuaariin. Sitten, kun muutimme taloon, jossa ei ole kylpyammetta, jossa voisin pulloja pestä, päätin, että jos en jaksa ostaa viiniä juodakseni niin enpä ainakaan ala sitä itse tekemään. Olipa helpotus päästä siitä touhusta.

Luulin aamulla, että tänään on torstai ja heristelin kuvaannollisesti sormeani käydessäni postilaatikolla, kun sieltä ei löytynyt torstaisin ilmestyvää paikallislehteä. Olin jo valmis soittamaan lehden konttoriin,  valittamaan huonosta palvelusta.Täytyy tarkentaa ajatuksiani, etten julkisesti esitä ajatuskatkojani. Tänään on mieleni keveä ja iloinen. Mies ei ole puhunut sen enempää kuin tavallisestikaan, kiloni eivät ole kevenneet, kissa ei ole siivonnut hiekkaa eteisen lattialta, jonne sitä aina kaaressa lentää, kun hän käy asioillaan, pyykki ei ole ripustautunut telineeseen itse ja se on nyt mentävä tekemään ja siivottava ne hiekat etteivät kulkeudu kaikkialle asuntoon.

Olen tilannut postimyynnistä laihduttavan asusteen. Menin lankaan, kun esittelivät kuinka vatsa häviää ja takamus pienenee ja vaatteet taas mahtuvat päälle. Mies on parast' aikaa hakemassa sitä postista. Olen melko varma, että se ei mahdu minun päälleni. Sepä olisikin paha takaisku. Ehkä sen saa sitten lähettää takaisin tai tietysti saa. Mitäs minä sellaisia mietin. Tämä on eka kerta, kun menen telkkarin mainoksen mukana. Kaikenlaisia vempeleitä ja ihmevärkkejä ne siellä myyvät. Hyvältä aina näyttävät tulokset, mutta olen kuitenkin skeptinen. Kaikki ei aina ole niin hyvää miltä näyttää. Ammattilaiset osaavat houkutella.

Laihduttava asuste on nyt päälläni. Olo on suoraan sanoen ahdas. Olisi varmaan pitänyt olla suurempi numero, mutta tilausblanketissa ei ollut mitään kokojutuista. Ei tätä varmaan voi pitää joka päivä, mutta ehkä silloin kun menee jonnekin esmes kylään. Eikä sitä paitsi minun läskit sillä lailla tasoittuneet kuin sillä telkkarihenkilöllä tai kuvissa, jotka tulivat paketin mukana. Läski mikä läski, ei niitä mikään piilota. Ne on saatava muuten sulamaan pois. On vain niin hurjan vaikeata jättää ruokaa ja juomaa nauttimatta. Ne ovat olleet voisi sanoa melkein suurimmat iloni nykyään. Helppoa olisikin jos ei ruoka maistuisi. Niinkuin miehellä on melkein samantekevää syökö vai ei tai ainakin samantekevää mitä syö. Hän ei liho. Vaikka yritän laittaa mielestäni hyvää ruokaa ei hän koskaan kiittele, ei sano, että kylläpäs oli hyvää ruokaa tänään. Siitä miehestä ei lähde kiitosta kirveelläkään oikeastaan mistään asiasta, joka on mielestäni aika surullista, sillä kaikki ihmiset kaipaavat kiitosta ja arvostusta silloin tällöin. Kiitos tekee tekemisen mielekkäämmäksi. Hän ei ole kotonaan oppinut kiittelemään. Näin se varmaan on.

Olen ollut aika väsynyt kirjoittamiseen kaiken maailman sivuille ja taas aloitin uuden, tämän Kirstin kamarin. Tuntuu, että kukaan ei arvosta tekstejäni ja tekee mieli lopettaa sivujen pönkittäminen. Jos ei kukaan tykkää niin kirjotan itsekseni ja itselleni ja lähetän tekstipinon joskus kustantajalle ja odottelen vastausta 4 kuukautta. Ainakin sen ajan olen kirjailija ja tuntuu mukavalta. Niin kauan kuin ei tiedä olen kirjailija, sitten, kun tulee kirje postilaatikoon: valitettavasti .... on se hetki lopussa ja pitää alkaa kehitellä uutta hetkeä. Vähän sama tilanne kuin lotatessa. Koko viikon olet miljonääri. Pari minuuttia yli yhdeksän lauantai-iltana olet taas oma köyhä itsesi. Tuttu tunne ja olotila.

Aamulla join mukillisen murukahvia ja maistelin jogurttia, johon olin pieninyt banaanin ja lisännyt pakkasesta jäisiä mustikoita. Koko herkku oli syvässä vadissa, jonka ostin Azoreilla pienestä kyläkaupasta Ribeira Granden lähellä. Se maksoi 50 centtiä. Kauppa oli tosi pieni ja hämärä. Muuta hämärää siellä ei ollutkaan kuin valon puute, jota vähän ihmettelin, kun astuin sisään, mutta kauppa ei ollut siestan vuoksi suljettu vaikka sitä epäilin. Sinne kun tuli muitakin asiakkaita. Valon puutteesta huolimatta näki selvästi, mitä kaikkea hyllyillä oli. Ei ollut kovin hääppöinen valikoima, mutta silläkin olisi varmasti pärjännyt. Nykyään vaaditaan paljon valikoimaa ja sitten ihmiset nurisevat, että on vaikeaa valita. Ajattelin, että säästivät varmaan sähköä. Kassalla istui vanha nainen ihan jo pitkälti mummoiässä. Lähempänä kahdeksaakymmentä kuin kuuttakymmentä, lempeännäköinen, ystävällinen nainen. Hän nousi kassan takaa laittamaan muutaman banaanin lisää pussiin, johon olin valinnut kolme kappaletta. Ostos olisi muuten tullut liian halvaksi. Jos asuisin siinä kylässä, ostaisin makaronini hänen kaupastaan...

2 kommenttia:

susanne kirjoitti...

hej!
såg på fb att du bloggar, läste just dina senaste inlägg!
va roligt att du e me i teatern igen, jag tycker det är så härligt med er som varit med från början!
njöt massor av oliver ifjol och tror att äppelsprit åxå blir bra!
susanne

Kirsti kirjoitti...

Hej Susanne!

Jag är glad att du hittade mina sidor!

Jag hade en paus med teater, men nu tänkte jag att jag kommer med, fast kvinnor finns alltid för många. Det var nämligen så, att jag satt bara hemma och pysslade med datorn. Nu måst jag ut en eller två gånger i veckan och det är bra. Och det är ju roligt att spela teater. Fint att du har hittat Bruksteatern. Du var jättebra i Oliver!
See you på lördag!