Lauantaihuumaa

Lunta on satanut monta senttiä. Maisema on puhtaan valkoinen. Mies tekee lumitöitä ja kolistelee talon nurkkia. Sally istuu lattialla ja tarkkailee minua, kun kirjoitan. Näen ilmeestä. että minun pitäisi asettua sängylle selälleni, että hän saisi tulla mahalleni vetelemään unia, mutta nyt ei väsytä. Aikaisemmin aamupäivällä istuin sohvassa lukemasa Husista ja silloin väsytti armottomasti. Taisin nukahtaa monta kertaa. Näin uniakin, uitiin lämpimässä vedessä ja voitiin ollaa rannalla, kun rannalta nousevan rinteen jääseinä oli ensin haljennnut ja rapissut alas. Facebookissa tulee roikuttua pitkin päivää. Syystä, että olen aika yksinäinen. Mies on talossa ja kissa, mutta on hiljaista. Menee monta tuntia ettei kuule muuta kuin kenties musiikkia kaiuttimista. Kissa nukkuu ja mies pelaa pasianssia ja muita pelejä ja kirjoittelee joihinkin tietokonesivuihin neuvoja.

Hän soittelee musiikkia silloin kuin haluaa eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Juuri nyt tulee Ave Mariaa ja muuta kirkkomusiikkia. Vastaa varmaan hänen mielentilaansa tällä hetkellä. Hänen veljensä kuoli muutama päivä sitten. Kuolema on aina yllätys tuli se sitten hetkessä tai monen vuoden odotuksella. Kaikille se on edessä ja monta kertaa mietinkin, kun nyt jo olen aika iäkäs, että kuinka monta vuotta tässä vielä saan naputella. Hyvässä lykyssä ja jos en saa mitään kamalia tauteja voisin elää parikymmentä vuotta vielä kenties. Kun ajattelen elämääni taaksepäin niin kaksikymmentä vuotta ei ole mitään. Linnun pyrähdys ruohikosta puunoksalle.

Kalasopasta tuli hieman liian suolaista enkä periaatteesta alkanut lisätä soppaan mitään kermoja. Muuten soppa oli ihan hyvää, vaikka ei mitään juhlaruokaa. Semmoista arkisapuskaa. Olisi voinut olla jotain hienompaa lauantai-illan kunniaksi, vaikka ei tässä mikään juhlatunnelma ole muutenkaan. Azorilaista ja portugalilaista musiikkia viitisen tuntia ja kohta Boa noite. Tykkään kyllä  tästä musiikista, mutta voisi soittaa jotain muutakin vaihteeksi. Tässä alkaa pian tanssimaan kansantansseja yöllä vessaan mennessä.


En ole vielä selvittänyt pulmaa, millä saisin kuvia osumaan keskelle tekstiä. Jos nyt lisään tähän toisen kuvan, se asettuu ylimmäisen viereen kauniisti tai jos ensimmäinen on iso niin sen alle. Aika tyhmä systeemi. Tässä täytyy olla joku niksi, mitä ei minun hatara pääkoppani ole vielä keksinyt.

Jippii! Onnistuihan se tyhmältäkin. Tästä kuvasta olen joskus maalannut taulun. Missähän sekin lienee, jossain vintillä. Siellä on kokonainen laatikollinen tauluja, joita pitäisi viimeistellä. Tekisi mieli tehdä se, mutta minne minä ne taulut sitten sijoittaisin. kaikki seinät ovat jo täynnä ennestään. Näyttely?! En uskalla. Taulut eivät ole tarpeeksi hyviä. Nauraisivat töherryksille. En ole moneen vuoteen ollut taidekerhon kokouksissakaan. Keväällä osallistuin yhteen näyttelyyn, mutta en myynyt taulujani, kukaan ei kysellyt mitään. Vali-vali-vali.


Telkkarin katselusta puheen ollen tulee lauantai-iltaisin ikävä Bumbtsi-Bumiaja kaiholla ajattelen aikaa, jolloin tuli kunnon elokuvia. Sellaisia, joissa oli helposti seurattava juoni. Ihmiset eivät koko ajan tappaneet toisiaan aivan kuin lätkisivät hyttysiä kesällä. Lauantaiehtoitten huumoripläjäykset eivät naurata pätkääkään. Ruokaohjelmia tulee telkusta joka käänteessä niin paljon, että tuskin ehtii ruokaa tekemään jos haluaa seurata niitä kaikkia. On turvauduttava eineksiin, joita oikeat äidit tekevät. Kaiken maailman "minnit" ja "masit" tekevät ruokaa omilla tyyleillään. Mietin tässä, että ruokaohjelmia taitaa päästä tekemään kuka tahansa, jos on jossain lehdessä päässyt esille tai muuten on pieni julkkis. Kokkisotaa ja Sikke Sumaria tulee myös joskus ikävä. Pikkulinnut visertävät tuossa vieressä, että Sikke Sumari nousee taas hellalleen tai hellan viereen, hyvä se.

Maailmaympärimatkaaja Frangéniakin on kovasti ikävä. Perjantai-illan hauskuus ja paketti tietämystä maailmasta oli perjantai-iltojen rikastuttava huvi. Seuraaja oli jonkin aikaa, Simo F:n näköinen, uutisten lukija, eikä hän jaksa kiinnostaa minua yhtään.

Television illat ovat täynnä valmiiksi naurettuja puolituntisia, poliisisarjoja ja väkivaltaisia elokuvia, joita en voi katsella kuin päivänvalossa nauhoitettuina etten menettäisi yöuntani.

Mitä minulle ohjelmaksi. En tahdo katsella lasten piirrettyjä enkä pelata kännykälläni tietovisaa tai muuta arvauspeliä, jossa eläkerahat hupenisivat jo paljon ennen maksupäivää. Tahdon hyviä elokuvia ja näytelmiä, tahdon ohjelmia, joissa on jotain mietittävää ja pysyvyyttä. Että ei jonkun ajan päästä vaihdeta suositun ohjelman paikkaa eikä varsinkaan vaihdeta juontajaa. Mummo toivoo myös kesäksi jotain muuta kuin viidettä kertaa ”Salattuja eläimiä” ynnä muita uusintoja. Kun lukee kesän ohjelmaa, saa sen käsityksen, että ihmiset eivät ole talvella katsoneet TV:tä ollenkaan. Olen vakaasti miettinyt TV:stä luopumista. Tietokoneen ruudulta voisi niitä vanhoja hyviä elokuvia katsella ja kuunnella uutisia radiosta. Varmaan pärjäisi yhtä hyvin kuin tähänkin asti ja jäisi aikaa muuhunkin hauskaan ja hyödylliseen esim. SAUVAKÄVELYYN....