Tervetuloa Kirstin kammariin

Tervetuloa Kirstin kammariin
"Hiljennä, hellitä, huolehdi itsestäsi!"

perjantai 28. tammikuuta 2011

Kotona on vaihteeksi puhdasta!

Pitkästä aikaa on meillä tänään ollut siivouspäivä. Vaihdoin muutamia mattojakin. Vintiltä löytyivät ne matot, joita halusinkin, vaikka mies yritti ensin väittää, että ei siellä ole semmoisia mattoja. Olipa vaan. Vähän hölmöä laittaa olohuoneen matto keittiön pöydän alle, kun muutamilla on reikä leuassa. Sen huomaa matolla, kun ollaan syöty. Ajattelin, että vaihdan taas, jos alkaa näyttää ihan sikamaiselta.


Ostin jouluksi valmista voitaikinaa ja joulutortut jäivät leipomatta. Tänään käytin puolet levyistä nakkikääröihin. Söin yhden kahvin kanssa ja ... eivät ne mitään herkkua olleet. Nakitkin kamalan suolaisia. Mies ei halunnut edes maistaa. Saan kai syödä ne vähitellen itse.

Huomenna tulee vieraita ja tarjoilen lohilasagnea, jonka tytär tekee. Laitan lisäksi salaattia ja ensin varmaan dippailemme jotain ja tarjoilen niitä nakkikääröjä, jos joku uskaltaisi maistaa.  Juustoakin on ja vaniljajäätelöä. Pitää väsätä jonkunlainen torttu huomenna sen jäätelön kanssa. Piti väsätä tänään, mutta unohdin ja nyt on liian myöhäistä käydä leipomaan. Voi olla etten ehdi huomennakaan. Syödään siten suklaata. Meillä on päivällä portugalin tunti enkä ole tehnyt läksyäkään. Saisikohan luntata miehen kirjasta?

Aika hyvin on sujunut leivän vähentäminen ruokavaliostani. Toisinaan syön aamulla ruisleivän, mutta toisinaan laitan pannulle papuja ja jotain juureksia tai vihanneksia ja läiskäsen munan siihen sekaan. Hieman thaichilikastiketta mausteeksi ja maistuu hyvältä. Kahvia juon mukillisen ja siihen lisään Hyla-maitoa. Yleensä juon pulverikahvia. En viitsi keittää yhtä mukillista kahvinkeittimellä. Yhteen aikaan keitin puuroa, mutta puurossa on hiilareita aika tavalla, jos niitä pitää välttää, niinpä aloin syödä jogurttia johon lisäsin leseitä ja mustikoita ja pienityn banaanin. Kaikista parhaiten pitää nälän loitolla papuvihannesmunapaistos. Ei tule nälkä kuin joskus päivällä. Sopivasti lounasaikaan.

Sally vahtaa taas, enkö jo kohta tule nukkumaan. Pitäisi kyllä, kun aamulla täytyy lähteä bussilla kielitunnille 25 kilometin päähän. Ei oikein huvittaisi koko opiskelu enää. Olen ihan laiskistunut.

Polvi on hieman parempi. Kiitos laserhoitojen. Tiistaina menen vielä hoitoon ainakin. En saisi istua pitkiä aikoja. Pitäisi liikkua aina välillä. Ainakin kerran tunnissa pitäisi nousta ja kävellä, puuhastella jotakin. Heiluttelen jalkojani istuessani. Onkohan siitä mitään hyötyä?

Puhuin ystäväni kanssa eläkkeistä. Hän oli saanut eläkepäätöksen tänään ja oli siihen tyytyväinen. Sanoin, että sain korotuksen eläkkeeseeni ja kun katsoin, mitä olin viime vuonna saanut niin  korotus on 1€ ja 18 centtiä. Mihinkä mahtaisin sen rahamäärän saada kulutetuksi. Lähtisinkö ensi viikolla Turkuun shoppailemaan? Hehheh. Ihan naurettavia nämä korotukset.

Nyt hyvää yötä jos joku tätä sivua lukee. Nukkukaa hyvin ihmiset, minäkin yritän.

2 kommenttia:

Manna kirjoitti...

Minä vielä tota siivousta suunnittelen, eli sinnepäin menossa. Toisaalta, eipä täällä paljon likaannu, kun en juurikaan ole paikalla. Villakoiria voi poimia ohikulkiessaan. Rakastan nukkamattoja, siksi niitä villapalleroita riittää, uskothan :)

Minä kattelin jääkaappia, yleisin syy nykyisin on etsiä ylipäiväisiä ja yrittää pelastaa ne. Nyt löyty maustamaton jugurtti, no, piimäkakusta tuli varsin maukas. Laitoin jopa keltaisia rusinoita, eli vien miehelee tuliaisiksi, en syö rusinoita missään muodossa.

Olen tehnyt makkarakääröjä, mutta käytän hiivaleipätaikinaa ja raakamakkaroita, sit tulee mulle mieluisia... No joo, josko tämä riittäisi kokkailuista.

Mä olen ollut ihmeissäni, kun ei ole suunnitelmaa koko viikonlopulle, itekseni tassuttelen, isäntä on töissä, nautinnollista...

Hupastutti, kun luin viime postauksesi peräkanaa, tunnistan itseni siitä liikaa kokkaamisesta. Mopo irtoo itelläkin vielä, vaikka toisaalta ei enään oikeen meinaa saada aikaseksi sitäkään mihin ennen innostui. Laistuutta vai mukavuudenhalua, tiedä häntä...

Heh, ja taas on puserossani punaviinitahra, mutta nyt se on oikeasti kastikkeen teosta ;)

Mukavaa viikonloppua ja talven jatkoa, bloggaillaan :)

Kirsti kirjoitti...

Hei you Manna!
Niistä minun makkarakääröistä... ovat aika pahan makuisia. Olisiko pitänyt laittaa jotain juustoa tai sinappia kääröön mausteeksi? Yksi vieras maistoi puolikkaan, minä saan syödä loput.Minulle kahvileipää moneksi kerraksi. Välttelen sokerituotteita. Sokeriarvoni ovat olleet hiemasen koholla. Parempi siis olla varovainen.

Mies suttasi pöytäliinan punaviinillä. Heitin heti suolaa päälle. Eräs aikaisempi tapaus, punaviiniä liinalla oli aika huvittava. Mies sanoi heti, että ei tämä mitään, nappasi pöytäliinan ja meni kellariin putsaamaan sitä. Tahra kyllä lähti, mutta samalla pöytäliinasta kuviokin. Uusi kuvio: valkoinen karhuntassun jälki.