Tervetuloa Kirstin kammariin

Tervetuloa Kirstin kammariin
"Hiljennä, hellitä, huolehdi itsestäsi!"

tiistai 25. tammikuuta 2011

Ja taas on ilta

Päivät hupenevat käsistä. Yhtäkkiä onkin jo taas ilta. Siitä on jo vuosi kun minulta kuoli veli ja sytytin nyt kynttilän hänen muistokseen. Tuli mieleen etten joulunakaan polttanut muita kynttilöitä kuin ne kaksi, jotka veimme haudoille. Toiset romantisoivat arkea harva se päivä sytyttämällä kynttilöitä, mutta minä en tule ottaneeksi niitä edes esille.

Tammikuu on kohta mennyttä aikaa. Olen potenut polveani muutaman viikon ja todennut, että on perin paha juttu jos ei pääse kävelemään. Olen siis alkanut voimistella. Varovasti ettei polveen sattuisi ihan kamalasti. Kohottelen koipiani ennen kuin alan nukkua. Yhtä koipea kerrallaan. Lasken kahteenkymmeneen ja nostan toisen koiven. Viisi kertaa kumpaakin. Koipi, jossa on polvi kipeä ei oikein tykkää voimistella, mutta pakotan sen ja puren hammasta.

Lunta tulee yhä vaan. Tänäänkin on satanut muutaman sentin. Vielä ehtii tulla metrikaupalla lunta ennen kuin on kevät. Kesään tuntuu olevan niin hurjan pitkä aika. En millään jaksaisi odottaa. Päivä on jo hieman pidempi, tunnin verran ehkä.

Tulin juuri ajatelleeksi, että linnut ovat taas kadonneet jonnekin. Pihalla on hiljaista. Ei tarvitse täytellä lintulautoja. Oravalla on vaikeuksia päästä syömään, kun lintulaudan katolla on niin paljon lunta. Orava on semmoinen akrobaatti, että se kyllä ottaa siemenet vaikka millä konstilla. Sitä on hauska katsella keittiön ikkunasta, kun se riippuu takajaloistaan puussa ja poimii siemeniä etukäpälillään yksi kerrallaan ja pistelee suuhunsa.

Eilen olin tässä toisessa elämässäni ollut aviossa taas jo 17 vuotta. Ensimmäisessä elämässäni ehdin olla 29 vuotta. Tässä toisessa en taida päästä niin pitkälle, kun ikää alkaa jo tulla niin että hirvittää sekä kaikenlaista kremppaa. Kun pääsee yhden vaivan kanssa sopuun niin jo joku muu paikka repsahtaa. Vanha mikä vanha. Paremmin kai pitäisi hoitaa, mutta hoidan nyt minkä osaan ja jaksan.

Siitä hääpäivästä vielä. Muutamat miehet kantavat vaimolleen kukkia ja antavat lahjoja hääpäivänä. Huomautin siitä kerran ja hän sanoi ettei hänkään mitään lahjoja saa. Varsinainen romantikko tämä mieheni on kyllä. Eilen laitoin täytekakun iltapäiväkahville ja kysyin että missäs ruusut ovat, kun laitoin sinulle kakun. Hän ei sanonut mitään, mutta kun tuli kauppareissulta, laittoi pöydälle paperikassin ja repun tuolille ja meni näpyttämään tietokonettaan. Repussa oli ruokatavarat ja paperipussissa oli sininen esikko. Siinä sai muija kukkia hääpäivänä. Sanaton lahja.

Ehkä jo ensi viikolla polvi kestää vesijuoksentelun. Se on mukavaa kuntoilua ja tarkoitus oli vuoden alusta alkaa käydä kerran viikossa, mutta polvivamma tuli esteeksi. Toivon, että kuskille sopii lähteä uimahalliin. Hänellekin tekee hyvää uiden kuntoilla tunnin verran.

Keskiyö lähestyy ja pitäisi mennä nukkumaan. Aamulla lähden torille katsomaan jos siellä olisi tuoretta kalaa myytävänä. Talvi on ollut aika huono kalatalvi eikä joka viikko ole kalanmyyjiä torilla ollut. Ostaisin kuhafileitä ja silakoita. Voisin syödä kalaa vaikka joka päivä.

Nyt pillit pussiin ja unta nuppiin!

2 kommenttia:

Manna kirjoitti...

kummasti ne päivät hupenee, samaa tuossa yks ilta mietiskelin. Vuosi vuodelta vuodetkin menevät nopeammin, hups vaan ja taas ollaan keväässä.

mikähän tuossakin on, että minäkin mietin "kuntoilua" vasta kun on alkanut kremppaamaan. Ei paljon, mutta selvät oireet... Tarttis tehdä jotaan, mutta kiireen taakse on laiskuus helppo piilottaa, eli minulla se on pelkkää saamattomuutta, mistähän sen kipinän saisi...

tänään oli ensimmäinen todella kaunis sinitaivainen talvipäivä, ainakin kaakonkulmilla. On ollut jo mitta likipitäen täynnä lunta, muta nyt oli maisema kaunis ajella.
Ihmeellinen tykkään - en tykkää tunne tuohon lumeen ja talveen. Mieluiten olis jossakin lämpimässä, mutta kun kortit on jaettu näin, toisaalta ulkonahan tuo kylmä on...

vaan ei maar, mun pitäs kans hiipiä vällyjen alle, aamulla pitää potkaista kukko hereille ennen Lempäälään lähtöä.

Kirsti kirjoitti...

Ikä sen varmaan teettää, että päivät kuluvat nopeammin. Sitä ajattelee päiviä, jotka kenties ovat jäljellä ja niitä ei enää ole yhtä paljon kuin on jo kulutettu.

Meidänkin kylässä oli aurinkoinen, sinitaivainen päivä, joka oli tervetullutta vaihtelua ainaiseen kaamoksen tuntuun.

Kaunishan valkoinen talvi on, mutta tämä kroppa olisi kyllä mieluiten jossain muualla.

Kiva, kun kävit Manna!