Kissapiikuus ja keittiövapaus

Kävelin tänään noin 4 kilometriä ja se oli selän mannerlaatalle liikaa. Vilkuilin ympärilleni kävellessä, että sain vähän voihkia, jos ei ollut ihmisiä lähettyvillä. Kävelin hoitamaan kissoja. Suloisia ovat kyllä. Äiti ja pennut, joita on kolme jäljellä, yksi on jo myyty, olivat oikein suloisia. Annoin ruokaa ja he maiskuttelivat iloisesti ja ryntäsivät yläkertaan leikkimään. Sitten tuli väsy ja kaikki kävivät lepäilemään yhteen kasaan. Äiti makoili sohvalla. Kahta muuta kissaa pitää pitää erikseen, kun äiti on käyttäytynyt vihamielisesti heitä kohtaan. Ei uskalla jättää koko poppoota samaan tilaan. Sitä ei tiedä mikä näky kohtaa, kun tulee katsomaan. Voi olla paljon siivoamista. Tuntui pahalta jättää heidät yksin sinne taloon, mutta minkä voin. En voi jäädä sinne asumaankaan. Huomenna menen vielä antamaan ruokaa ja istun siellä jonkun aikaa. Tänään ei kukaan edes tahtonut tulla syliin. Ehkä huomenna sitten.

Tänään oli miehen vuoro laittaa ruokaa ja olin iloinnut vapaasta keittiövuorosta. Se meni kuitenkin mönkään, kun minä leivoin taas kakkuja ja olin keittiössä monta tuntia. Toivon ettei tarvitse enempää kakkuja tehdä, kun tuntuu, että ne tahtovat lintsahtaa likilaskuisiksi nyt, kun niitten pitäis ehdottomasti onnistua. Suututtaa, jos on tehnyt turhaa työtä. Meidän täytyy huomenna tarkistaa kakut, etteivät ole kliddisiä. En halua kuunnella negatiivista arvostelua kakuistani. Joulujuhliin tulee 60 ihmistä. Riittääkö neljä kakkua? Jos ei riitä niin katsokoon kun toiset syö. Huomenna on varmaan muutakin tekemistä kuin taas leipoa kakkuja.

Jäi sanomatta, mitä saimme illalliseksi. Oli ihan hyvä tarjoilu. Paistettua broilerin filettä, perunaa, salaattia, tomaattia, porkkanaraastetta, etikkapunajuuria ja -kurkkuja. Kun hän laittaa ruokaa, syömme aina terveellisesti. Hän ei koskaan laita mitään kastikkeita, mutta silti maistuu. Sainkin tästä ajatuksen. Jos laittaisin huomenna sienikastiketta. Tekeekin ihan mieli. Täytyy vain ottaa pussi pakkasesta sulamaan. Meillä ei ole kovin paljon sieniä, kun mies kävi vain yhden kerran sienessä. On aivan turhaa minun mennä metsään, kun en näe niitä sieniä kuitenkaan. Silmät alkavat valua vettä heti, kun alan tihrustella, missä sienet ovat. Sitten näen vain keltaisia lehtiä ja muuta roskaa. Enkä sitä paitsi jaksa kävelläkään enkä kyykistellä. Kanttuvei mikä kanttuvei. Siis minä. Parina vuotena olen saanut ystäviltä sieniä. He kun poimivat ihan ilokseen ja sitten niitä tulee liikaa, eivät jaksa syödä. Mielelläni otan vastaan sienipusseja ja laitan omaan pakastimeen. Tykkään sienistä.

Mies kävi jo nukkumaan, minunkin pitäisi, mutta en malta ihan vielä. Taidan katsoa vähän TV:tä ja juoda pienen lasin punkkua. Ehkä sitten uni maistuu tavallista paremmin. Huomenna on lähdettävä kissapiian hommiin aikaisemmin kuin tänään. Minulla on klo kahdelta hammaslääkäri, jonka jo kerran peruutin, kun flunssa iski, joten nyt täytyy mennä. Kerran aikaisemmin unohdin, että olin tilannut ajan ja sain maksaa siitä erehdyksestä 32 €. Aikamoinen rangaistus.