Tervetuloa Kirstin kammariin

Tervetuloa Kirstin kammariin
"Hiljennä, hellitä, huolehdi itsestäsi!"

tiistai 29. marraskuuta 2011

Hei tonttu-ukot hyppikää ...

Tänään on pikkujoulu. Päivä on o puolessa. Sally nukkuu pesässään lämpöpatterin vieressä ja minä näpyttelen koneellani. Syksy on mennyt nopeasti. Marraskuun lopussa on vielä lämpöasteita lähemmäs +10. Kummallinen kylmä aika. Hyvähän se vaan on ettei ole pakkasta ja lunta en kaipaa ollenkaan. En kaipaa kylmää enkä liukasta talvea. Pysyköön vain poissa.

Täytyy etsiä jotain purtavaa eli lounasta. Tuntuu, että sitä tarvitsen nyt. Siis pieni tauko, jos suvaitsette. Kissa kävi protestoimassa, kun vaan kirjoitan ja minun oli pakko nousta antamaan hänelle ruokaa. Ankka-riisiä syöpi ihana, karvainen ystäväni. Ankka-riisi kelpaisi minullekin, mutta ei nyt satu olemaan ihmisille tarkoitettuja pussukoita.
Niistä unelmista vielä. Tätä nykyä unelmoin pitkistä yöunista ja että polvet tykkäisivät olla enemmän liikkeessä. Unelmoin myös siitä päivästä, jolloin mahdun kaikkiin vaatteisiini, joita olen säästänyt sen ajan varalle, että saisin katsella kaventunutta olemustani olohuoneen puolen seinän kokoisesta peilistä.

En pääse eroon ruoasta enkä sen puhumisesta. Ystävämme Roberto Italiasta kyseli sähköpostissa, mitä hän laittaisi ruoaksi seitsemälle ystävälleen, kun hän aikoo tarjota suomalaista ruokaa. Silloin kun kävimme siellä veimme poron- ja hirvenlihaa purkissa, lakka- ja puolukkahilloa ja jotain yrttiteetä. Eihän ne milllään riitä kahdeksalle hengelle, mutta ehdotin alkupalaksi niitä purkkilihoja tummalla leivällä ja piparjuuritahnalla, pääruoaksi Karjalan paistia pottumuusilla, keitetyillä porkkanoilla ja puolukkahillolla + eitkka tai suolakurkuilla, Jälkkäriksi vaniljajäätelöä ja lakkahilloa. Kuvassa portugalilainen kukko, thaimaalainen kissa ja Kindermunasta kuoriutunut dinosaurus vahtaavat pöydällä mitä laitan suuhuni.
En kyllä söisi itse tuosta muuta kuin muusia, porkkanoita ja jätskiä hillon kanssa, mutta he ovat lihansyöjiä. Tää on aika kauheeta. Minulla on juuri kova nälkä ja pitäisi keittää kahvia ja syödä pari voileipää. En voi ajatella muuta kuin! Sorry! Nyt lounasta, pliis!

Emme osta joululahjoja enää toisillemme. Joulu on pienten lasten juhla. Silloin, kun tytöt olivat pieniä, hoosasin ja hääräsin kamalasti ja meillä oli ihan kivat joulut, mutta mitä nyt kaksi eläkeläistä enää tässä juhlisi, Hehheh. Muovikuusi pöydälle ja siihen pikku valot ja kalkkunarulla uuniin. Siinä meille joulua.

Minulla on varmaan ollut verenpaine koholla, kun pää on ollut niin pökerö. Sunnuntai-iltana, kun söimme, sanoin Jannelle, että nyt tämä niska (siis minun) kaipaa rentoutusta eli viiniä on saatava. Olisin mieluummin nauttinut punaviintä, mutta Janne meni kellariin ja haki valkoviinin, jonka sitten tasasimme. Oli ihan hyvää ja niskat oikenivat ja oli parempi olo seuraavana päivänä.
Ajattelin aikoja, kun olin 16 v. ja töissä kirjansitomossa. Tuli mieleen, kun siivoilin laatikoitani ja läysin kuvan. Siinä olen Lahdessa vuonna -57. Minulla on ylläni Rafen (edesmennyt veljeni) nahkarotsi. Isä määräsi, että jos laitan rotsin päälleni, saan lähteä Lahden kisoihin. Mikähän vitsi siinäkin oli. Isältä piti kuitenkin kysyä saanko mennä? Kuvassa Böö ja minä sekä Raija siinä keskellä. Böön kanssa oltiin yöllä nokakkain pakussa. Oli kylmä kuin ryssän helvetissä, mutta siinä vain istuttiin eikä se hanttapuli edes pussannut minua. Tosi estynyt kaveri, ei saanut mitään aikaiseksi. No, estynyt minäkin. Ei minua muistaakseni ollut kukaan vielä silloin edes pussannut.

Vanhoille kuuluu oikeus saada rakastaa siinä missä nuorillekin eikä kohteen välttämättä harmaahapselle tarvitse olla pieni lapsi. Miten usein väheksytään vanhojen rakkautta. Myöhemmällä iällä pitäisi yleisen mielipiteen mukaan olla jotain muuta ajatuksissa kuin rakastaminen tai ylipäätään rakastuminen. Pitäisi ajatella muka muita asioita. Mitä muka? Kuunnella vanhenevan kehon valituksia ja järjestää itselleen sopivia hautajaisia! Jos oma kroppa, kieltäydyn puhumasta ruumiista, kun on kyse vanhemmasta henkilöstä, kaipaa kosketusta ja läheisyyttä ja oma mieli sanoo, että haluaa antaa vielä jotain itsestään jos joku huolii tai kaipaa tai peräti pyytää, niin mikä sen ihanampaa. Jos kaksi ihmistä löytävät toisensa vähän myöhemmin niin onko ihanampaa tilannetta.


Tässä taas muutama rivi minun elämästä täällä pallollamme. En tiedä seuraavasta päivästä haitusen pölähtävää. En omasta enkä toisten kohtaloista ja se on tietysti hyvä. En jaksaisi elää sen kaiken tiedon kanssa jos saisin tulevaisuuden pieneen aivooni. Teini-ikäisenä ja nuorempana, kun asuin lapsuudenkodissanim olin paljon omissa ajatuksissani eli uneksin ja elin päiväunia. Ympärilläni oli paljon ihmisiä ja vähän tilaa. Toivoin aina, että minulla olisi joku pieni komero, minne vetäytyä ajattelemaan. Haaveilu oli silloin minun oma turvallinen maailmani jonne paeta, kun elämä tuntui mälsältä. Sitten tuli muuta ohjelmaa päiviini. Arki oli kokkausta, pyykkäystä ja nenän pyyhkimistä. Silloin tuntui välillä tylsältä, ja kaipasi jotain muuta, jännempää. Mutta nyt ajattelen, että olisi ihanaa päästä sinne takaisin edes hetkeksi. Pyyhkimään niitä pikku neniä ja leipomaan pullaa.

Tuli ilta ja pimeä ennen kuin sain ajatukseni kirjoitettua. Näin päivät kuluvat. Mitähän laittaisin illalliseksi? Viettäisin Sallyn kanssa hieman pikkuista joulua.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pulla maistuu vieläkin, vaikka nenänpyyhintä onnistuu jo omin käsin :)

Kiva lukea näitä kirjoituksia xx

Kirsti kirjoitti...

Kiva kun kävit lukemassa. Täytyy yrittää olla ahkerammin täällä. Oikeastaan pitäisi taas leipoa pullaa pitkästä aikaa.

Unknown kirjoitti...

fint skrivet, kirsti!
trevlig vecka,
susanne

Kirsti kirjoitti...

Hej Susan!
Kiva kun kävit lukemassa. Miten menee? Joulukiireet ajankohtaiset vai?